maanantai 5. elokuuta 2013

Joskus vaan menee hyvin. :D

Olen nyt viime päivinä tajunnut, että nuo mun lampaat on nykyään tosi helppoja. Suht kevyitä ja liikkuvia toki, mutta pysyvät hyvin kasassa ja vastaavat koiran paineeseen oikein. Toki käyttäisivät varmasti tilaisuutta hyväkseen, jos koira ei niitä kasassa pitäisi, mutta jos ne esimerkiksi yrittävät kiriä johonkin suuntaan, niin heti koiran havaitessaan sivulla, ne pysähtyvät/kääntyvät. Ennen Spessun piti kaartaa niiden edelle, kun ne yrittivät täysillä karkuun. Noilla lampailla kuljetuskin on nykyään rauhallista. Spessun ei tarvitse koko ajan varmistaa, ettei ne yritä karkuun, joten se on tosi rauhallinen. Tuo rauha näkyy pitkälti sen asentomuutoksena. Flänkillä se kyllä laukkaa pitkää maatavoittavaa laukkaa, katse irti lampaista, mutta kuljetuksissa se menee matalana, pää selkälinjaa alempana ja häntä alhaalla.

Nyt työt alkoi karanneiden pässien keräämisellä. Lampaat oli ihan takimmaisella lohkolla, kävelin hetken Spessun kanssa ja lähetin "mene vaan" käskyllä sen eteenpäin. Lampaita ei näkynyt, mutta hetken päästä kuului ryminä. ;) Vähän liikaa lampaat levisivät, mutta pian kaikki oli aitauksessa. Kun pässit oli erillään, otin uuhet 7kpl laitumelle. Vuohet jätin pois, kun ne liikkuu niin eri tavalla.

Ensin etäisyydestä muistuttaen flänkkejä eri suuntiin ja kun etäisyys oli ok ja koira tasapainossa, niin käskytin maahan. Siirryin lampaiden edelle ja vapautin Spessun kuljetukseen. Alussa lampaat puskivat kintuille, mutta älähdyksestä Spessu hidasti ja meni maahan. Kuljetin tosi pitkiä pätkiä, Spessu käveli tosi hitaasti ja kun lampaat alkoivat tulla jaloille, meni se usein makaamaan ihan itse. Pariin kertaan se vähän puski niitä jalkoihin ja älähdin siinä kävellessä, en siis mitenkään Spessuun sitä kohdistaen, niin se meni maahan. En tiedä, onko tuo nyt hyvä vai huono, mutta ainakin poistuu paine lampailta ja se jatkaa matkaa itse, kun olemme lampaiden kanssa kauempana. Kuljetuksessa yritin aina kurkkia, miten se perässä tulee, niin se tosiaan käveli pää ja häntä alhaalla. Jos se olisi yhtään alempana pitänyt päätä, olisi se jo ollut bc-asento. :D Mutta tuo sen kävelykin oli liian reipasta, joten sen oli pakko mennä maahan. Olisihan se ehkä parempi, jos se pysähtyisi seisomaan, mutta en viitsi sille seisomista tuohon opettaa, kun se kuitenkin lähtee rauhassa sieltä eteenpäin, eikä säntää. Nyt meni kuljetuksen kaarroksetkin tosi nätisti, ekassa käännöksessä lampaat vähän meni musta ohi, vaikka silloinkin Spessu meni rauhallisella ravilla kaartaen niiden taakse, mutta hieman liian lähellä n, 10 metrin päässä. Seuraava meni jo paremmin, eikä lampaatkaan tullut jaloille. Peruskuljetus kun lopetettiin, katsoin koiran etäisyyden kuljetuksessa, se oli siis mennyt maahan siinä, kun pysähdyin lampaiden kanssa, niin etäisyys oli yli 20 metriä. Meidän suoritukseksi ihan huippu. :)

Lopuksi vielä poispäinajoa. Siinäkin tahti oli tosi rauhallinen, pääosin ihan käyntiä, vähän hidasta ravia. Ei yrittänyt flänkille, muuten kuin ohjattuna, kun lampaat olivat lähdössä sivuun. Tuota se ei vielä oikein hiffaa, että siinä täytyisi linja pitää suorana, mutta pienillä flänkeillä sain lampaiden suuntaa muuttumaan. Ehkä se treenin edetessä oppii itsekin niitä pitämään suorassa linjassa? Vähän siinä jo näkyi sivussa kulkemista, niin että se samalla vähän työnsi lampaita eteenpäin ja aitaa kohti. Sisäflänkkejä ei vielä voi oikein ottaa, kun olen itse niin lähellä. Spessu ymmärtää nyt myös paremmin flänkiltä "siitä"-käskyn; lopettaa siis flänkin ja lähtee lampaita kohti. Kaiken kaikkiaan tuo poispäinajotreenikin oli ihan super!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti