tiistai 25. kesäkuuta 2013

Voima eläinten mukaan...

Mulla on nyt pässikaritsat sisällä, kunnes saan sähköpaimenen kuntoon. Tarvitsen joka ruokinnalla Spessun apua, kun muuten ne syösyisivät ulos... Spessu on karitsoiden kanssa hellä. Välillä joku karitsoista yrittää tulla nuuhkaisemaan makaavaa koiraa, niin Spessu kevyesti näpsää ilmaa karitsan nokan edessä, jolloin karitsat menevät kauemmas. Se näyttää välillä siltä, ettei se haluaisi komentaa niitä ja kun sanon sille "sano vaan", niin se saattaa kans näpsäyttää ilmaa nenän edessä. Aikuinen eläin saisi näpäytyksen turpaan tuossa tilanteessa. :)

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hiljaiseloa, taas

Paimennustreenit on ollut vähissä. Lauma on pienentynyt aika paljon, joten se käyttäytyy taas eri tavalla. Uuhia olen saanut myytyä ja Spessu on näissä lajitteluissa ollut suureksi avuksi. Isommassa tilassa lampaat taas säntäili aluksi jokainen eri suuntaan, kun treenejä aloittelin. Spessu joutui siis juosta ihan huolella, että sai niitä kasattua. Jonkinlaiseen onnistumiseen silloin päätettiin treeni. Koira oli puhki ja lampaat myös. Iida-kutun olen ottanut erikseen, kun sillä on utareissa aina maitoa, niin se on vähän kömpelö ja kun se menee hitaammin, niin lampaat ehtivät karkuun. Helposti Iida myös kääntyy uhmaamaan, jos Spessu on liian lähellä. Kaaret on ollut tosi huonoja nyt, johtuu kai ajamisen harjoittelusta.

Tänään taas pieni treeni ihan jo sen vuoksi, että saan tuon lammaslauman tasapainoon koiran kanssa. Flänkit oli huomattavasti paremmat. Otettiin vähän ajoa ja jonkinverran kaaria keskittyen suurempaan etäisyyteen. Treeni lopetettiin, kun Spessu sai kauniisti ja etäällä kasattua lauman mun luokse. Aika paljon tuossa tarvitaan myös mun eläinsilmää, jotta saa homman hyvin toimimaan. Selvästi treeniä tarvitaan kaikki, minä, koira ja lampaat.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Koiraamista

Pistin uuden siitospässikaritsan ja helmikuun vahinkopässikaritsan alatarhaan ja Spessun kanssa niitä vähän pyöriteltiin. Siitospässiä ei oltu paimennettu kertaakaan ja meno oli sen mukaista. Alussa vaan pyörittiin kaukana niitä ympäri, jotta vähän tottuisivat koiraan. Väistivät aika voimakkaasti. Käskytin Spessua aika paljon maahan ajopätkissä, ettei vaan mennyt liian lähelle, ts. 10 metriä lähemmäs. Joitakin flänkkejä tehtiin, mutta vaikka Spessu meni aika kaukana, säntäsi uusi pässi aina johonkin suuntaan ihan vauhkona. :(  Alue oli sen verran pieni, ettei Spessu meinannut ehtiä stoppaamaan siitä kuin vasta aidalta. Pari kertaa tuo pässi myös jumittui nurkkaan. Toinen pässi meni sentäs suht järkevästi, vaikka sekin säikkyi. Treeni oli aika pitkä, kun ei saatu kunnon tasapainoista suoritusta. Lopulta saatiin ajolla lampaita rauhassa eteenpäin ja kun olivat lähdössä raville, laitoin Spessun flänkille estämään karkaaminen. Siitä vielä vähän ajoa ja loppu oli hyvä.

Hyvää treenissä oli se, et uskalsin kokeilla sisäflänkkejä. :D Ensin makaamisen kanssa ja lopulta "vasta (myötä)-siitä"-käskyllä. hienoa! Nyt pitäisi vaan ahkerasti noita paimentaa, jotta tottuisivat koiraan.