sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Hiljaiseloa, taas

Paimennustreenit on ollut vähissä. Lauma on pienentynyt aika paljon, joten se käyttäytyy taas eri tavalla. Uuhia olen saanut myytyä ja Spessu on näissä lajitteluissa ollut suureksi avuksi. Isommassa tilassa lampaat taas säntäili aluksi jokainen eri suuntaan, kun treenejä aloittelin. Spessu joutui siis juosta ihan huolella, että sai niitä kasattua. Jonkinlaiseen onnistumiseen silloin päätettiin treeni. Koira oli puhki ja lampaat myös. Iida-kutun olen ottanut erikseen, kun sillä on utareissa aina maitoa, niin se on vähän kömpelö ja kun se menee hitaammin, niin lampaat ehtivät karkuun. Helposti Iida myös kääntyy uhmaamaan, jos Spessu on liian lähellä. Kaaret on ollut tosi huonoja nyt, johtuu kai ajamisen harjoittelusta.

Tänään taas pieni treeni ihan jo sen vuoksi, että saan tuon lammaslauman tasapainoon koiran kanssa. Flänkit oli huomattavasti paremmat. Otettiin vähän ajoa ja jonkinverran kaaria keskittyen suurempaan etäisyyteen. Treeni lopetettiin, kun Spessu sai kauniisti ja etäällä kasattua lauman mun luokse. Aika paljon tuossa tarvitaan myös mun eläinsilmää, jotta saa homman hyvin toimimaan. Selvästi treeniä tarvitaan kaikki, minä, koira ja lampaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti